tiistai 29. syyskuuta 2015

Olavi Uusivirta - Rakastajat


Olavilta ilmestyi uusi sinkku viime perjantaina 25.9. Olin jo ennen kuullut, että uutta musiikkia olisi tulossa ja innolla siis odottelin tätä kappaletta.

Ensimmäisen kerran taisin kuulla Olavin musiikkia ollessani ala-asteella. Muistan ainakin, että mulla oli joku Kids top 20-levy ja siinä tais olla Olavin On niin helppoo olla onnellinen. Toinen hyvä biisi silloin oli Me ei kuolla koskaan.

En oo ikinä kuitenkaan ollut fani. Keväällä kuulin Ylex:ltä Olavin silloin uuden biisin Hän laulaa kuin kuolisi huomenna ja oi että, tuo lauluhan oli aivan täydellinen! Olin myös huomannut, että Olavi esiintyy Ruisrockissa, jonne olin menossa, joten aloin oikein ahkerasti kuuntelemaan hänen musiikkiaan, että kun menen sinne keikalle, tietäisin mahdollisimman monta kappaletta ja osaisin laulaa niitä. Ja siten löysin mm. En tiedä mitä menetän jos jään, Tiet etäisyyksiin ja Mannerlaatat kappaleet.

Ja tiesinhän mä sitten jo aika monta biisiä kun tuon keikan aika tuli. Olavi soitti rantalavalla ja me istuttiin läheisellä Silja Loungella Emilin kanssa shamppanjalasit kädessä. Oi kun oli kivaa!

Rakastuin kyllä niin Olaviin kuunnellessani niitä biisejä ennen sitä keikkaa sekä siellä keikalla ja rakastun vielä lisää tätä laulua kuunnellessani. Olavin lauluissa on aina vaan niin kiinnostavat tekstit ja tarinat.

Olavi, älä koskaan lopeta.

2 kommenttia: